Aallon taiteen pauloissa

Maineikas ”Sokeripala” kutsuu uusia käyttäjiä osaksi poikkeuksellista arkkitehtonista elämystä.
Kanavaranta 1 on Alvar Aallon ihmisen kokoinen kokonaistaideteos.

Vaikuttava julkisivu kätkee sisäänsä kiehtovan kokonaisuuden klassisen kaunista estetiikkaa ja suomalaisen modernismin uranuurtavaa perintöä. Korkealaatuisessa toimistoympäristössä voi aistia ajattoman, kulttuurikodinomaisen tunnelman.

Muoto on mysteeri, joka väistää määritelmiä mutta antaa ihmiselle hyvän olon.

— Alvar Aalto

Ajankohtaista

Kanavaranta 1 on malliesimerkki vaikuttavasta toimistorakennuksesta. Sen ihmisen kokoiset tilat inspiroivat sekä työntekijöitä että vierailijoita.

Useimmat tunnistavat rakennuksen julkisivun. Toimistotilojen nerokkuus paljastuu kuitenkin kokonaisuudessaan vasta sisällä, jossa Alvar Aallon suunnitelmat heräävät eloon. Jokainen yksityiskohta huonekaluja ja valaistusta myöten oli alkujaan arkkitehdin ja hänen toimistonsa suunnittelema. Ja osa näistä yksityiskohdista palvelee käytössä edelleen.

Kiinteistön sisätiloissa voi tuntea, kuinka Aallolle tyypillinen luonnonmateriaalien ja orgaanisten muotojen käyttö luo tasapainoittavan ja toisaalta innostavan tunnelman.

Kuudes kerros

Kattoterassi ja ravintola

Kattoterassilta avautuvat huikeat näkymät merelle ja kaupunkiin. Toistaiseksi niistä ovat päässeet nauttimaan vain rakennuksessa työskentelevät, mutta tulevaisuudessa terassin käyttöä kehitetään edelleen.

Terassilta voi seurata kauppatorin vilskettä, ihailla sataman sykettä ja viivähtää hetken vilvoittavassa meri-ilmassa.

Kerroksesta löytyy myös useampi edustamiseen ja neuvottelukäyttöön soveltuva kabinetti.

Viides kerros

Edustustilat, neuvotteluhuoneita
sekä toimistotiloja

Tässä kerroksessa yksityiskohtiin ja tilan jatkumoon on kiinnitetty erityistä huomiota, mikä tekee siitä yhden Kanavaranta 1:n vaikuttavimmista ja suunnittelullisesti taidokkaimmista kerroksista.
Mielenkiintoiset tekstuurit, innovatiivinen materiaalien ja muotojen käyttö luovat edustustiloista monimuotoisen ja katkeamattoman kokonaisuuden.

Kerroksen tiloihin yhdistyy myös nykyaikainen avokonttori, jonka keskellä sijaitseva portaikko liittää viidennen ja neljännen kerroksen toisiinsa.

Neljäs, kolmas ja toinen kerros

Toimistotiloja

Toimistokerrokset on päivitetty vastaamaan nykypäivän toimistotyön ja työntekijöiden tarpeisiin. Valotunnelit ja portaikot yhdistävät eri kerrosten tiloja ja helpottavat ihmisten sekä ajatusten kulkua. Myös ikkunoista avautuvat, alati muuttuvat, kaupungin ja rakennuksen eri muotoja paljastavat näkymät tuovat työpäivään lisää virtaa.

Näitä kerroksia on mahdollista kehittää edelleen Aallon ajattelun hengessä, uuden käyttäjän tarpeita palvellen.

Ensimmäinen kerros

Aula, kokouskeskus, auditorio sekä toimistotilaa

Kanavaranta 1:n sisääntulokerroksessa palvelee kaunis aula monine näyttävine elementteineen. Kokouskeskus ja sen tilava auditorio täydentävät tätä kokonaisuutta. Kerroksen toimisto-osa on modernia avotilaa.

Tämän lisäksi maan alla sijaitsee kohteen oma pysäköintihalli, jossa on 45 autopaikkaa sekä tilaa polkupyörille.

Tilaratkaisuvaihtoehto

Materiaaliin sisältyvät pohjakuvat ovat markkinointitarkoituksessa laadittuja mahdollisia esimerkkejä toteutuksesta. Suunnitelmiin voidaan tehdä muutoksia. Lopullinen suunnitelma ja kohteen tekninen toteutus voi poiketa olennaisesti materiaalissa esitetystä. Huoneiston ilmoitettuun pinta-alaan lisätään yhteisten tilojen jyvityksestä johtuva osuus, joka on noin 7 % huoneistoalasta.

Esite & pohjapiirrokset

 

Lataa esite

Lataa pohjapiirrokset

Sijainti

Helsinki on ainutlaatuisen turvallinen,
vakaa ja toimiva pääkaupunki.

Kanavaranta 1 sijaitsee Helsingin keskustassa ja kirjaimellisesti meren äärellä, erinomaisten joukkoliikenneyhteyksien äärellä. Kaikki keskustan palvelut löytyvät kävelyetäisyyden päästä, mutta liikkua voi myös rakennuksen vierestä kulkevilla raitiovaunuilla ja busseilla.

Välittömästä naapurustosta löytyy Helsingin historiallinen keskusta, useita hallintorakennuksia, kuten presidentin linna ja Helsingin kaupungintalo, kauppatori, tsaarinaikainen Uspenskin katedraali, Allas Sea Pool ja Katajanokan satama.

Photo: Jussi Hellsten Photo: Jussi Hellsten

Laituriin parkkeeraavat matkustaja- ja rahtilaivat sekä jahdit. Pienemmät matkustajalautat kuljettavat ihmisiä Helsingin lukuisiin saariin. Ja tiedetäänpä ihmisten jopa soutaneen töihin.

Helsingin parhaat hotellit, putiikit ja ravintolat ovat kivenheiton päässä Kanavaranta 1:stä.

Suomi on luokiteltu kolmesti peräkkäin maailman onnellisemmaksi kansaksi. Käytännössä suomalainen onnellisuus kumpuaa siitä, että asiat toimivat. Helsingin kaupunki onkin piilottanut mottonsa kolmeen sanaan onnellisuuden reseptin: ”maailman toimivin kaupunki”.

Tarina

Alvar Aalto (1898–1976)

Maailmankuulu modernin arkkitehtuurin suunnannäyttäjä Alvar Aalto oli ennen kaikkea humanisti. Hänen suunnittelunsa oli ihmiskeskeistä kauan ennen kuin sellaista sanaa oli keksitty. Aalto ei niinkään tavoitellut kauneutta tai taiteellista vaikuttavuutta, vaan rakennuksia ja tiloja, jotka saavat ihmiset voimaan paremmin.

Niinpä hän ammensi paitsi inspiraatiota myös tietoa luonnosta. ”Arkkitehtuurin syvin ydin koostuu siitä monimuotoisuudesta ja kehityskulusta, joka on tyypillistä elämälle luonnossa. Tämä on arkkitehtuurin ainoa todellinen tyylilaji.”

Photo: Paul Hans, The Picture Collections of the Finnish Heritage Agency Photo: Paul Hans, The Picture Collections of the Finnish Heritage Agency
Photo: Rista Eeva SER Photo: Rista Eeva SER

Alvar Aalto suunnitteli Kanavaranta 1:n vuonna 1962 suomalaisen metsäyhtiön pääkonttoriksi, jona se on palvellut näihin päiviin saakka.

”Sokeripala” on herättänyt huomiota alusta asti itsevarmana modernina rakennuksena keskellä historiallista keskustaa. Vuonna 2010 rakennus suojeltiin ainutlaatuisten arkkitehtonisten ja kansallisten perintöarvojensa takia.

Kanavaranta 1 edustaa Aallon suunnittelun perintöä puhtaimmillaan. Se on funktionaalinen, ihmisläheinen ja ajaton. Se on nerokas.

Muoto on mysteeri,
joka väistää määritelmiä mutta
antaa ihmiselle hyvän olon.
— Alvar Aalto

Yhteystiedot

Kanavaranta 1
00160 Helsinki, Finland

 


Vapaiden tilojen vuokraus

Lena Schreiber
+358 50 350 5981
lena.schreiber@newsec.fi

 
Matias Koistinen
+358 50 571 1633
matias.koistinen@newsec.fi


 

Ravintola Toppa

https://toppa.fi/fi/

Esite & pohjapiirrokset

 

Lataa esite

Lataa pohjapiirrokset

Osoite

Kanavaranta 1
00160 Helsinki, Finland

Yhteystiedot

Lena Schreiber
+358 50 350 5981
lena.schreiber@newsec.fi

Matias Koistinen
+358 50 571 1633
matias.koistinen@newsec.fi

 

Deka Immobilien Investment GmbH
Lyoner Str. 13
60528 Frankfurt am Main / Germany

www.deka-immobilien.de

© 2022 DEKA Immobilien | Imprint | Data privacy |  Cookie settings